Suomi on hevimaa

Suomen menestys metallimusiikin saralla on niin merkittävää, että metallimusiikista on tullut suorastaan vientimyyntiä. Suomessa on jopa yli 53 metallibändiä 100 000 asukasta kohden. Lähelle yltävät vain pohjoismaiset naapurimme Ruotsi ja Norja. Pohjoismaiden salliva musiikkimaku mahdollisti metallimusiikin nousun osaksi kulttuuria. Monissa maissa metallimusiikkiin mielletään vahvasti ideologiaa ja negatiivisia mielleyhtymiä, joita valtaväestö ei hyväksy, jolloin metallimusiikki jää underground-musiikiksi ja piiloon valtaväestöltä.

Lordi rikkoi Euroopan

Suomessa on lukuisia maailmalla menestyneitä metalli-, rock- ja heavy-yhtyeitä, mutta Lordin Euroviisuvoitto rikkoi potin. Euroviisujen voittaminen Lordi-yhtyeen Hard Rock Hallelujah -kappaleella rikkoi Euroviisujen piste-ennätyksen sekä viisujen genrerajat. Euroviisut ovat tunnetusti iskelmää ja popmusiikkia, joita valtaväestön on hyvä tanssia yökerhoissa. Lordin lähettäminen viisuihin oli jo oma tapauksensa, mutta esitys todisti sen, että ei tarvitse kuunnella pelkästään metallia, jotta voisi tykätä musiikista. Pop-musiikin ystävät riemastuivat kappaleesta yhtälailla. Kenties Lordin ansiosta Euroviisuissa on nähty rockia ja metallia lähes joka vuosi. Metallimusiikki ei suinkaan jaottele, vaan voi myös yhdistää ihmisiä. Vaikka musiikkimaku ei olisi rokkia tai metallia, entistä useampi on kuitenkin kuullut sitä. Monet merkittävät metalli- ja rock-kappaleet soivat myös valtakunnallisilla radiokanavilla ja tv-mainoksissakin.

Vientituotteena metallimusiikki

Nightwish, HIM, Children of Bodom, Apocalyptica, Amorphis ja monet muut ovat jo suuria nimiä maailmalla. Suuntaus näyttää selkeästi olevan uusillakin yhtyeillä suoraan ulkomaiden markkinoille. Ymmärtäähän tuon, kun kysyntää ja tarjontaa on, mutta niin on myös markkinoilla kokoa. Esimerkiksi Japanissa suomalaiselle heavymusiikille on kysyntää ja siellä pärjätään myös suomen kielellä. Sanojen ymmärtäjiä ei varmasti ole, mutta suomi genrenä on toivottu eikä laulujen kielellä ole niin suurta merkitystä kuin esimerkiksi Amerikan markkinoille pyrkiessä, jossa englanninkieliset kappaleet ovat poikkeuksetta helpommin markkinoitavissa.

Suomalainen musiikki on hyvä vientituote. Sen arvo on 15 vuoden aikana kymmenkertaistunut. Toki näihin lukuihin sisältyvät muutkin genret, sillä musiikkivientiä ei erotella metallin ja popin välillä. Metallimusiikki on Suomelle kuitenkin kiistaton menestystarina, kun mietitään esimerkiksi Nightwishin maailmankiertuetta. Suomi tunnetaan maailmalla jo niin hyvin metallimusiikin luvattuna maana, että siitä on tullut osa Suomi-brändiä. Ei lainkaan hullummin, kunhan pyrimme jatkossakin tukemaan uusien kykyjen pääsyä maailman markkinoille, emmekä vanno vain tuttujen ja tunnettujen nimien perään.